|
Itä-Suomen EU-toimisto on perustettu 1998 edistämään Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon toimijoiden kansainvälistymistä ja toimimaan linkkinä Itä-Suomen ja Brysselin välillä. Yhteistyökumppaneinamme Itä-Suomessa ovat mm. kunnat, kaupungit, elinkeinoelämä, yliopistot, ammattikorkeakoulut, ammattiopistot ja hallinto. Brysselissä palvelemme EU-instituutioita, eurooppalaisia alueita ja muita keskeisiä organisaatioita.
Kansainvälistymistä erillisohjelmilla
Parannamme itäsuomalaisten toimijoiden menestysmahdollisuuksia EU:n erillisohjelmissa antamalla hankeneuvontaa. Järjestämme hankeseminaareja ja koulutustilaisuuksia sekä etsimme kumppaneita kansainvälisiin hankkeisiin. Neuvottelu- ja toimistotilamme ovat itäsuomalaisten toimijoiden käytettävissä. Tietoa kansainvälisestä hanketoiminnasta tarjoamme internet-sivuillamme ja tiedotteillamme.
Äänitorvena, silmänä ja korvana
Markkinoimme Itä-Suomen kärkihankkeita ja –osaamista sekä välitämme innovaatioita ja uusia toimintamalleja. Edunvalvontatehtäviimme kuuluvat Itä-Suomea koskevien EU-asioiden seuranta ja niihin vaikuttaminen. Järjestämme seminaareja ja tapaamisia alueen edustajien ja EU:n virkamiesten välillä. Luomme verkostoja ja ylläpidämme yhteyksiä itäsuomalaisten eduksi.
Tilaa nyt Itä-Suomen EU-toimiston uutiskirje! Saat uutiskirjeen rekisteröitymällä extranettimme käyttäjäksi. Huom! Uutiskirje tarkoitettu itäsuomalaisille toimijoille.
|